Vamu Racing 2008
UUTISIA: Vamu Racing osallistuu alustavan suunnitelman mukaan kaudella 2008 kaikkiin järjestettäviin SM osakilpailuihin. Vamu Racing osallistuu SPSB ja ProStreetBike luokkiin samalla kalustolla kuin kaudella 2007. YHTEISTYÖTÄ: Vamu Racingin kalusto nähdään kaudella 2008 uudistuneissa väreissä.
Kalusto edustaa Prätkä Paja -firmaa, jonka yhteistyön tuloksena pyörät ovat väriltään mustakeltaisia. Prätkä Paja on erikoistunut pyörien huoltamiseen ja rakentamiseen.
Myös NOS- ja ja Turbo -tekniikkaan liittyvät haasteet kuuluvat olennaisena osana firman työlistalle. Lisätietoja www.pratkapaja.fi Vamu Racing on Vamu MC ry:n perustama Drag Racing tiimi, joka kilpailee SM -sarjan osakilpailuissa Super Pro Street Bike ja Pro Street Bike -sarjoissa. Tiimi käsittää kahden kuljettajan lisäksi 3-5 mekaanikkoa sekä läjän hyväntahtoisia ja MP -toiminnalle uskoutuneita yhteistyökumppaneita.
Vamu MC:n vuosien takainen perinne on 80-luvun lopun ja 90-luvun alun Ilma/Öljyjäähdytteisten Suzuki GSXR pyörien rakentelu ja sen innoittamana lähdettiin kokeilemaan nopeuksia kauden 2007 SM-sarjaan. Ensimmäisen kauden jälkeen tunnelmat olivat hyvät ja toiminta jatkuu entistä motivoituneempana kaudella 2008.
Tinkimätön vaatimus on, että tiukkapipoisuudelle ei ole sijaa ja niin kauan ajetaan kun homma tuntuu hauskalta. Näiltä sivuilta löydätte pientä faktaa tiimin toiminnasta ja radalle raahattavasta kalustosta. YHTEISTYÖKUMPPANIT 2008: Bomber Magazine, Kilon Osuus-Auto, Urheilukuvat.net, Prätkä Paja, Anifix Oy ja ProBoost.



